sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ympäristöongelmat



Noniin! Olen nyt tullut takaisin Venäjältä. Täytyy heti kertoa että kylläpä Venäjällä on paljon hyviä sieniä! Mutta kyllä siellä Venäjän metsissä on paljon muutakin kuin sieniä! 


Kun olin sienessä Ruslanin kanssa, niin näimme kaikenlaisia tavaroita jotka oli jätetty ympäri metsää. Oli vanhoja autonrenkaita, televisioita ja jopa tiskikoneita! Voitteko kuvitella! Löysimme myös ruosteisen Mersun-raadon. Luontoon ei saisi heittää tällaisia asioita! 

No viikko meni ja oli aika tulla kotiin. Aamuruuhkassa saimme huomata että kylläpä täällä Pietarissa on huono ilmanlaatu. Ilma tuntui paksulle ja haisi pakokaasulle. No, hyvä että täällä Suomessa ei ole samanlainen tilanne, ainakaan vielä…


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Matkustaminen



Noniin, nyt tuli lähdettyä Venäjälle. Viimeviikon maanantaina ei ollut mitään tekemistä joten otin sellaisen niin sanotun äkkilähdön Venäjälle. En ole ollut Venäjällä aikaisemmin joten en tiennyt mitä odottaa. No saavuttua Pietariin oli ensimmäinen ajatukseni se että missä viinakauppa? No kauppaa ei löytynyt joten lähdin kävelemään kohti keskustaa. 



Siellä tapasin vanhan kaverin nimeltä Ruslan Tokaryev. Hänen kanssaan menin paikalliseen baariin ja parin tunnin jälkeen lähdimme hänen hienolla Ladalla hänen talolle. Se sijaitsee noin kymmen kilometriä Sputnik nimisestä kylästä itään. Kun heräsin seuraavana päivänä, menimme katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Kävimme mm sodan-aikaisessa bunkkerissa.



En tiedä kuinka kauan olen täällä Venäjällä vielä kun on niin hienot maisemat! Huomenna on tarkoitus mennä sienimetsään. Siitä tulee kiinnostavaa! Hyvää illanjatkoa!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Luonto


Eilen kun olin ollut poimimassa sieniä tunnin, löysin itseni toisen talon pihalta. 

Siellä ei näkynyt ketään joten päätin poimia pari maukasta sientä pihasta. Silloin talosta tuli ulos mies joka huusi:

-Mitä ****** sinä luulet tekeväsi ?!

No minä vastasin että olen sieniä poimimassa. No hän meinasi ettei toisten pihalta saa poimia sieniä. Kysyin että mistä sellainen käsitys on tullut että ei saisi sieniä poimia. Hän kertoi minulle joistakin "Jokamiehenoikeuksista". Siinä muka sallitaan sienten poimiminen, MUTTA ei toisten pihalta! Voitteko uskoa! No minä jätin sitten sienet siihen ja lähdin kotia. Kotona googlasin Jokamiehenoikeudet ja kappas vain äijä olikin oikeassa!


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Vapaa-aika


Vapaa-ajallani ruuvailen paljon. Ruuvailun kohteena minulla on vm-92 Ford Sierra. Siihen tulee Cosworthin 2.9 litrainen v6 tuplaturboilla.

Joku tällainen siihen tulee.
Auto on metallinsininen. Tarkoitus on että siitä tulee kilpuri. Tallista löytyy myös pari romu-mersua, yksi Amerikan-auto ja yksi vm-82 Lada Riva. Molemmat Mersut ovat mafian-mustia ja Lada on sininen. Lada on käyttö-autoni ja on erittäin luotettava.  Se ei ikinä ole temppuillut ja lähtee aina kiltisti käyntiin

  



 Kun ruuvailu alkaa väsyttämään on minulla tapana mennä metsään poimimaan sieniä. Se rauhoittaa pitkän päivän päätteeksi. Kuulemiin!